sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Pientä yhteenvetoa

No niin. Sitten se alkaa vuoden 2010 kilpapurjehduskausi olla paketissa, ainakin Tuulahduksen osalta. 
Lähtöjä on tullut riittävästi, saimme purjehdittua kaikki Tampereen sarjakilpailut ja itse tulokset laskeneena Laughing tulimme Lys:n kolmosiksi. Tänä vuonna jäi ison Lys:n 1.08-> osallistujamäärä alle viiden, joten kaikki laskettiin yhteen sarjaan. Sarjan voitti Vitalina (Vital26) kakkoseksi tuli Vei Hai ja kolmosena Tuulahdus. Viimeinen osapurjehdus purjehdittiin kovassa pohjoistuulessa, 13-18m/s. Kävimme vain lähtemässä, mutta kyllä sen olisi reivatulla isolla purjehtinutkin. Aallot kasvoivat jo niin pitkiksi, ettei Joen vauhti pysähtynyt hakkaamiseen. Ja syy lähtemiselle. Silloin saa tulokseksi DNF joka sarjakilpailuissa tarkoittaa sen lähdön huonointa sijaa+1p. 
Eli kun oli 5 venettä linjalla saimme 6p, muuten koriin olisi tullut 12. 

Muista kilpailuista tuli ajettua Rieväkylä, Tampereen regatta ja Yksin yli Näsiselän. Ainakin. Niin ja tuolla Loviisassakin tuli käytyä, kisahan jäi vähän match race tyyppiseksi. Ensi kesänä varmaan luokkiskisat taas purjehditaan täällä Tampereella? 

Veneen trimmaukseen löytyi mukavia säätöjä, valitettavasti vasta aivan loppukesästä. No, nyt on jo kiva odottaa ensi kesää ja uusia startteja. 
Startteja ei muuten tarvitse paljoa harjoitella, ne menivät tänä kesänä pääsääntöisesti erinomaisesti, välillä jopa loistavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti